Kiinteistönhoitaja Kalle

Kalle työskentelee kiinteistönhoitajana Tapiolan keskustassa.

Kalle Muona on ollut kiinteistönhoitaja Tapiolan Lämmöllä jo usean vuoden ajan.

Kalle Muonan ura Tapiolan Lämmöllä alkoi vuonna 2017, kun hänen ystävänsä vinkkasi avoimesta kiinteistöhoitajan paikasta Kivenlahden tiimissä. Vuodet vierivät mukavasti töiden parissa, kunnes vuonna 2019 Kalle halusi palata hetkeksi takaisin opintojen pariin suorittamaan tutkintoa LVI-tekniikan parissa. Vuoden jälkeen tutkinto oli suoritettu ja kiinteistönhoitaja palasi taas työelämään.

Kauaa Kallen ei tarvinnut töitä etsiä, sillä hänelle avautui mahdollisuus palata takaisin Lämmölle. Kesällä 2020 Kalle aloittikin jälleen työt kiinteistöhoitajana, mutta tällä kertaa Tapiolassa. Mielekkäät työtehtävät, asioiden toimivuus sekä hyvä työyhteisö olivat suurimpia syitä siihen, miksi Kalle päätti tulla takaisin. ”Pidän yksinkertaisesti siitä, että asiat oikeasti toimivat. Jos tarvitsen esimerkiksi jotain palkkahallinnolta, niin he vastaavat kysymyksiini parissa tunnissa”, Kalle kertoo.

Kalle toimii tällä hetkellä kiinteistönhoitajana Tapiolan keskustassa. Kiinteistöhoitaja työskentelee Kallen mukaan kiinteistön teknisten laitteiden toimintakunnon varmistamisen, asukkaiden vikailmoitusten läpikäynnin sekä kiinteistön ja sen ympäristön yleissiisteydestä huolehtimisen parissa. Kalle kuvailee itseään ”jokapaikanhöyläksi” ja hän osallistuu monesti myös taloyhtiöiden yhtiökokouksiin. ”Tykkään tehdä vähän ylimääräistäkin ja osallistumalla yhtiökokouksiin pysyn paremmin perillä asioista”, Kalle kuvailee.

Hyvät työkaverit ovat myös kaikki kaikessa työviihtyvyyden kannalta. Kalle kertoo, että erilaiset yrityksen työntekijätapahtumat ovat jääneet positiivisina kokemuksina mieleen ja hän toivoo niitä järjestettävän jatkossakin. ”Tapahtumissa tulee tutustuttua työkavereihin muutenkin, kun pelkän työn merkeissä ja se lisää yhteisöllisyyden tunnetta, joka on työyhteisössä tärkeää”, Kalle päättää.

Kiinnostuitko?

Mikäli kiinnostuit kiinteistönhoitajan työstä, eikä meillä juuri nyt ole kiinteistönhoitajan työtä tarjolla, voit lähettää myös avoimen hakemuksen.

Isännöitsijä Susan

Susan on alanvaihdon jälkeen toiminut Lämmöllä isännöitsijänä keväästä 2021. Isännöitsijän työssä pääsee jatkuvasti oppimaan paljon uutta, sillä arjessa tulee jatkuvasti vastaan yllättäviä tilanteita. Tutustu tarkemmin Susanin urapolkuun ja isännöitsijän työhön!

Viherasiantuntija Katja

Katjan työ on hyvin monipuolista ja erityisesti kesäaikaan päivät täyttyvät erilaisista työtehtävistä. Lue lisää viherasiantuntijan työstä ja kuule Katjan tarina siitä miten hän päätyi Lämmölle.

Puutarhuri Heikki

Heikki on työskennellyt Tapiolan Lämmön puutarhurina jo yli 15 vuoden ajan. Mitä ominaisuuksia puutarhurin työssä tarvitaan?