20.1.2023 elina.silvennoinen Isännöinti Tapiolan Lämmöllä – Perinteitä ja uudistuksia Tapiolan Lämpö -konserni vietti pari vuotta sitten 65-vuotisjuhliaan, ja isännöinnillä on konsernissa vahvat juuret. Vuonna…
19.9.2022 satu-maria.nuorva Energiansäästö kotona ja taloyhtiössä – lue helpot vinkit Sähkön säästäminen ja energiankulutus ovat puhuttaneet kuluneen vuoden aikana. Energian säästäminen onkin tärkeämpää kuin koskaan.…
28.7.2022 juulia.markkanen Kesätyöntekijöiden tarinoita: Balin aalloilta Lämmölle kesätöihin Marcel Wau muutti Indonesiasta Suomeen koronapandemian alussa ja päätyi sattuman kautta töihin Tapiolan Lämmölle. Pyysimme Marcelia kertomaan miten hän löysi tiensä Lämmölle ja miten hän on viihtynyt huoltotöiden parissa.
10.6.2022 juulia.markkanen Toimivan kiinteistöhuollon keskiössä ovat tekijät Kun pidetään huolta kiinteistöistä, on hallittava monia asioita ja reagoitava vuodenaikojen sekä säiden tuomiin muutoksiin. Kesäaika nähdään huollon osalta usein rauhallisempana aikana, mutta millaisia huoltotoimenpiteitä silloin tehdään? Kiinteistöhuolto MAK:in yksikönpäällikkö Nico Veijalainen kertoo mitä huollossa tapahtuu kesäaikana sekä millaisena hän näkee hyvän ja toimivan huoltoyhtiön.
22.4.2022 juulia.markkanen Huolehdi leikkipaikkojen turvallisuus kuntoon ennen kesää Taloyhtiön vastuulla on huolehtia leikkipaikkojen turvallisuudesta. Ennen kesän leikkejä onkin hyvä tarkastaa, ettei pihan leikkipaikalta löydy turvallisuusriskejä. Viherpalveluidemme kautta voit tänäkin keväänä hankkia leikkipaikkojen turvallisuustarkastuksen, joka sisältää kuvallisen tarkastusraportin sekä korjausehdotukset hinta-arvioineen.
20.4.2022 juulia.markkanen Kiinteistöhuollon kevätkuulumiset – liiketoimintajohtaja John Saario Lumien sulaessa ja kelien lämmetessä kiinteistöhuollossa voidaan siirtyä talven askareista kevään huoltotoimenpiteisiin. Kevään tulo on tarkoittanut meillä Tapiolan Lämmöllä myös uusia alkuja, sillä aiemmin asiakkuusjohtajana toiminut John Saario on siirtynyt huhtikuun alusta huollon liiketoimintajohtajaksi. Pyysimme Johnia kertomaan ajatuksiaan uudesta roolistaan sekä kevään huoltotöiden sujumisesta.
23.2.2022 juulia.markkanen Vältä nämä virheet taloyhtiön pihahuollossa Kevät lähestyy hurjaa vauhtia ja pian onkin jo aika laittaa kiinteistöjen pihapiirit edustuskuntoon. Vaikka maa olisi vielä lumen peitossa, taloyhtiöissä kannattaa tehdä päätökset tulevaa kevättä ajatellen ajoissa. Tapiolan Lämmön viherpalveluiden yksikönpäällikkö Katja Sebelja kertoo, mihin pihahuollon asioihin taloyhtiöissä tulisi kiinnittää tänä vuonna erityishuomiota.
26.1.2022 juulia.markkanen Suoriudu kodin pienistä huoltotöistä sujuvasti ohjevideoidemme avulla Kodista on tärkeä pitää huolta, jotta se pysyy viihtyisänä ja turvallisena. Halusimme helpottaa arjen asumista muutamien ohjevideoiden avulla, jotka auttavat sinua suoriutumaan kodin pienistä huoltotöistä sujuvasti.Videoihin saa valittua tekstityksen joko suomeksi tai englanniksi.
20.1.2022 juulia.markkanen Lumen poisvienti tontilta – turhake vai tärkeä turvallisuustoimi? Luminen talvi voi tuoda haasteita taloyhtiölle hyvistä valmisteluista huolimatta. Vaikka lumityösopimus olisi katsottu kuntoon huoltoyhtiön kanssa jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä lumisateita, sovittavat asiat eivät lopu siihen. Kesken talven pitää mahdollisesti tehdä esimerkiksi päätöksiä lumen poisviennistä, joka jakaa usein mielipiteitä
14.1.2022 juulia.markkanen Turvallisesti myös liukkaalla säällä Liukkauden torjunta on lumitöiden lisäksi kiinteistöhuollon tärkeimpiä tehtäviä talvella ja teemme kaikkemme, jotta kiinteistöjen piha-aluilla on mahdollisimman turvallista liikkua. Talvella liikkuessa on kuitenkin syytä noudattaa varovaisuutta ja varautua oikeanlaisella pukeutumisella erityisesti silloin, kun sääennuste lupaa erittäin liukasta keliä.