Hyötyä ja estetiikkaa parvekkeelle

Parvekepuutarhan perustaminen hyötykasveineen tarjoaa paitsi estetiikkaa, myös käytännöllistä hyötyä. Erilaiset kasvit tuovat vehreyttä ja kauneutta kaupunkiasuntojen ulkotiloihin samalla, kun ne voivat toimia luonnollisina hyönteiskarkotteina tai jopa ruoanlaiton ainesosina. Kasvien valinnassa ja hoidossa on kuitenkin otettava huomioon parvekkeen valo-olosuhteet, kasvualustat ja kastelutarpeet. Tässä artikkelissa viherasiantuntijamme Rea Nääppä kertoo parvekkeen eri ilmansuuntiin sopivat kasvit ja niiden hoidon niksit.

Itä- ja länsipuolen parvekkeet

Itä- ja länsisuunnat tarjoavat ihanteellista valoisuutta monille yrteille ja muille kasveille. Nämä suunnat saavat runsaasti aamu- tai iltapäiväaurinkoa, mikä on monille kasveille sopivaa. Esimerkiksi basilika viihtyy valoisassa ja lämpimässä ympäristössä, kunhan suoraa paahdetta vältetään.

Kuvassa basilikan (Ocimum basilicum) lehtiä.
Basilika

Puolivarjoisille parvekkeille

Puolivarjoisilla alueilla menestyvät erityisesti lehväkasvit, joiden koristearvo perustuu lehtien väriin ja muotoon. Näihin kuuluvat muun muassa mangoldi, persilja, pinaatti, erilaiset salaatit, mintut ja sitruunamelissa. Kesäkukista puolivarjoon sopivat esimerkiksi lobelia, lumihiutale ja verenpisara. Lisäksi puolivarjoisessa viihtyvät monet huonekasvit, jotka kannattaa tuoda kesäksi ulos.

Sitruunamelissa

Eteläpuolen parvekkeet

Eteläpuolen parvekkeet saavat eniten aurinkoa ja lämpöä, joten siellä viihtyvät vaativammat lajit, joilla on luonnostaan nukkapintaiset, neulasmaiset tai vahapintaiset lehdet. Yrteistä paahdetta kestävät muun muassa timjami, salvia ja laventeli, kun taas kesäkukista etelänpuoleiselle parvekkeelle sopivat pelargoni, verbena ja hopeavillakko. Paahteisella paikalla on tärkeää huolehtia riittävästä varjostuksesta ja kastelusta.

Timjami

Kasvualusta ja kastelu

Kasvualustan valinta on tärkeää parvekepuutarhan menestykselle. Biohiilen lisääminen kasvualustaan parantaa sen ilmavuutta, ja eri lajien istuttaminen samaan isoon ruukkuun voi luoda kauniita ja monimuotoisia asetelmia. Kastelussa on hyvä jättää riittävä kasteluvara.

Kastelun ajankohdalla on myös merkitystä. Parasta on kastella kasveja aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä, jolloin vesi ehtii imeytyä kunnolla ennen päivän kuuminta aikaa. Tämä estää kasvien juuristoa kasvamasta ylöspäin kosteuden perässä.

Kasvien ravinnetarpeet on hyvä ottaa huomioon. Erityisesti typen ja fosforin lisääminen kasteluveteen silloin tällöin parantaa kasvien kasvua ja hyvinvointia.

Hyödyllisiä vinkkejä ja hyönteiskarkottajia

Monet yrtit toimivat luonnollisina hyönteiskarkotteina. Sitruunalta tuoksuvia kasveja, kuten sitruunaruohoa, sitruunamelissaa, sitruunatimjamia ja piparminttua, voidaan istuttaa ruukkuihin terassin laidoille pitämään ei-toivotut hyttyset loitolla. Minttu karkottaa myös muurahaisia ja sen lehtiä voi hieroa iholle hyttysten määrän vähentämiseksi. Basilika puolestaan tuoksuu voimakkaasti ilman, että lehtiä murskataan.

Piaparminttu

Rosmariinista, laventelista, kanelista ja mintusta voi tehdä tuoksupusseja, jotka karkottavat koita ja tuovat hyvää tuoksua villavaatteille. Rosmariinin oksia voidaan käyttää myös ruokapöydän koristeena tai grillissä tuomaan aromia.

Kuvassa rosmariinin oksa. Rosmariinin lehdet ovat nahkeita ja tikkumaisia.
Rosmariini

Parvekepuutarhan hoito ja kasvien valinta voivat olla erittäin palkitsevaa. Oikeilla kasvivalinnoilla ja hoitotoimenpiteillä parvekkeesta voi luoda vehreän keitaan, joka tarjoaa kauneutta ja hyötyä koko kesän ajan. Hyönteiskarkottavien yrttien ja koristekasvien yhdistäminen tekee parvekkeesta viihtyisän ja toimivan ulkoilmatilan. Lisää aiheesta voit lukea esimerkiksi hyötykasviyhdistyksen verkkosivuilta.

Mikäli kaipaat apua pihasuunnittelussa tai vaikka hyötykasvien valinnassa, viherasiantuntijamme ovat apunasi. Voit tutustua lisää Tapiolan Lämmön viherpalveluiden tarjoamiin palveluihin täältä. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun pikimmiten yhteydessä.





Tarjouspyyntö – Viherpalvelut

  • Anna puhelinnumero kansainvälisessä muodossa alkaen +358