28.07.2022Blogi Kesätyöntekijöiden tarinoita: Balin aalloilta Lämmölle kesätöihin Marcel Wau muutti Indonesiasta Suomeen koronapandemian alussa. Marcelin kotisaarella Balilla elämä muuttui rajoitusten jälkeen rajusti. Silloin muutto Suomeen, josta hänen kumppaninsa on kotoisin, tuntui hyvältä ratkaisulta. Tällä hetkellä Marcel on kesätöissä Karakallion Huollon yksikössä, jossa hänen työtehtäviinsä kuuluu esimerkiksi nurmikonleikkuu ja pihan erilaiset kunnostus- ja puhdistustyöt. Ennen kesätöitä Marcel teki Lämmöllä myös lumitöitä. Pyysimme Marcelia kertomaan miten hän päätyi Lämmölle töihin ja miten hän on viihtynyt huoltotöiden parissa. Työpaikka Lämmöllä avautui sattuman kautta ”Olin yksi ilta kotini ulkopuolella putsaamassa autoani, kun naapurini, joka toimii Karakallion Huollossa työnjohtajana, tuli kotiin. Kello oli jo aika paljon, joten kysyinkin häneltä, että onko takana pitkä työpäivä. Tähän hän vastasi, että kyllä, poikkeuksellisen rankat lumisateet pitkittivät työpäiviä. Tähän sitten vastasin, että mikäli apukäsille on tarvetta, tulen mielelläni auttamaan lumitöissä”, Marcel kertoo. Seuraavana päivänä Marcel ottikin lumilapion käteensä ja aloitti hommat Lämmöllä. Kiinnostus huoltoalaa kohtaan kasvoi töitä tehdessä Lumitöitä tehdessään Marcel kiinnostus huoltoalaa kohtaan kasvoi. Marcelin reipas työote ja innokkuus huomattiin myös työnjohdossa ja hänelle tarjottiin lumitöiden päätyttyä kesätöitä. ”Päätin tarttua tarjoukseen, sillä suunnitelmani kesälle olivat vielä auki ja työnkuva kuulosti mieleiseltä”, Marcel muistelee. Työskentely Suomessa on Marcelin mukaan hyvin erilaista verrattuna siihen mihin hän on tottunut. Aikaisemmassa työssään surffiopettajana, Marcelin työajat vaihtelivat laajasti. Opetustunteja oli pitkin päivää ja aikataulut olivat hyvin joustavia. Suomessa taas tehdään tarkasti töitä kahdeksan tai kymmenen tuntia putkeen ja työpäivä loppuu aina samaan aikaan. Tiukempiin työaikoihin Marcel tottui kuitenkin nopeasti. Hän on myös tyytyväinen työkavereilta saamaansa tukeen ja esihenkilöiden antamaan perehdytykseen. ”Olen päässyt kehittämään myös suomen kielen taitoani, sillä kuulen kieltä jatkuvasti ympärilläni. Suomen kieli on vaikea, mutta olen oppinut ymmärtämään erityisesti tähän työhön liittyvää sanastoa”, Marcel kertoo. Oman kehityksen on huomannut työnjäljestä Marcel muistaa olleensa ensimmäisten työpäivien jälkeen väsynyt, sillä täysin uuden työn oppiminen vei voimia. Kesän edetessä hommat alkoivat kuitenkin luistaa ja työpäivät menivät vilinällä ohi. ”Olen myös selkeästi huomannut kuinka olen kehittynyt työssäni. Nyt kun muistelen ensimmäisiä päiviäni, niin esimerkiksi nurmikonleikkuuni lopputulos ei ollut täydellinen. Olen kuitenkin tekemällä oppinut ja nyt nurmikonleikkuuhommat sujuvat sekä nopeammin että laadukkaammin”, Marcel kertoo. Huoltotyöt kiinnostavat jatkossakin Vaikka Marcel onkin viihtynyt ulkotöissä erinomaisesti, häntä kiinnostaisi oppia lisää myös kiinteistöjen sisätiloissa tehtävistä huoltotöistä. Tämä olisi mielekästä työtä erityisesti kesän jälkeen, kun ulkotöitä ei ole enää niin paljon. Seuraavana askeleena Marcel kertoo etsivänsä vakinaista työtä Suomesta. ”Balille pääsee onneksi takaisin, milloin vain, mutta tällä hetkellä meillä on hyvä olla Suomessa. Täälläkin voi onneksi surffata, vaikka ympäristö onkin vähän erilainen”, hän naurahtaa. Tutustuthan myös muiden ammattilaistemme työnkuviin! Kiinteistönhoitaja Kalle Kalle ratkoo työssään asiakkaiden asumiseen liittyviä pulmia. Työssään tarkka ja tunnollinen Kalle viihtyy Lämmöllä myös erinomaisen ilmapiirin vuoksi. Lue lisää Viherasiantuntija Katja Katjan työ Tapiolan Lämmön viherasiantuntijana on hyvin monipuolista ja erityisesti kesäaikaan päivät täyttyvät erilaisista työtehtävistä. Lue lisää Tekninen asiantuntija Antti Antti kartoittaa työssään kiinteistöjen korjaustarpeita. Pitkän uran tehnyttä rakennusmestaria motivoi työssä uuden oppiminen ja monipuoliset työtehtävät. Lue lisää