Vastuullisuusraportti 2024 on julkaistu

Olemme julkaisseet kolmannen vastuullisuusraporttimme, jossa käymme läpi vuoden 2024 merkittävimmät vastuullisuustekomme ja -haasteemme. Vastuullisuustavoitteidemme saavuttaminen edellyttää meiltä pitkäjänteistä työtä ja konkreettisia tekoja, joista raportoimme säännöllisesti. Tähän julkaisuun on koottu keskeisiä nostoja vuodesta 2024. Koko raportin pääset lukemaan täältä: Vastuullisuusraportti 2024.

  • Vuosi 2024 oli historiallisen merkittävä Tapiolan Lämmölle, sillä saavutimme yrityksen 69-vuotisen toimintahistorian suurimman liikevaihdon sekä liiketuloksen.
  • Asiakaskokemusindeksimme kiinteistönhuollossa oli vuoden 2024 aikana 4,1/5. Tämä tulos ylitti asetetun tavoitteen ja on osoitus siitä, että panostuksemme asiakaspalveluun ja asiakkuuksien johtamiseen ovat tuottaneet erinomaisia tuloksia.
  • Työyhteisömme virettä kartoittavassa kyselyssä saavutimme tuloksen 3,9/5, mikä on osoitus siitä, että työhyvinvoinnin edistämisen toimenpiteemme ovat olleet oikean suuntaisia.
  • Olemme onnistuneet pienentämään liikevaihtoon suhteutettua hiilijalanjälkeämme 22,3 % kolmen viime vuoden aikana.  

Olemme Tapiolan Lämmöllä sitoutuneet jatkuvaan vastuullisuustyön kehittämiseen ja avoimeen viestintään sen etenemisestä. Raportointivuonna 2024 vastuullisuustyötämme ohjasi Tapiolan Lämmön strategia 2020–2024, jonka aikana olemme luoneet vahvan perustan vastuullisuustyöllemme. Vastuullisuus nousee uudella strategiakaudella 2025–2029 entistä keskeisempään rooliin. Strategiatyön yhteydessä olemme määritelleet syksyllä 2024 toteutetun kaksoisolennaisuusanalyysin ja siihen liittyneen sidosryhmäkyselyn pohjalta vastuullisuustavoitteet ja -lupauksen, jotka ohjaavat kaikkea tekemistämme. Entistä kestävämpään toimintaan siirtyminen edellyttää pitkäjänteistä työtä ja konkreettisia tekoja.

Lue lisää vastuullisuusraportistamme ja tutustu tarkemmin vuoden 2024 saavutuksiimme ja tulevaisuuden tavoitteisiimme.