Blogi

Kesätöissä Tapiolan Lämmössä

Tapiolan Lämpö -konserniin palkattiin tänäkin kesänä yli 30 kesätyöntekijää, joista suurin osa työskenteli ulkotöissä, kuten Laura Pihlström ja Lauri Ahtola.

Laura Pihlströmille ala on tuttu jo lapsuudesta, jolloin hän pääsi isänsä mukana mm. nostamaan lippuja salkoihin liputuspäivinä. Päästyään yläkoulun työelämään tutustumispäivinä kokeilemaan alaa muutenkin, innostui hän lähtemään opiskelemaan kiinteistöalaa ja pääsi kesätöihin Tapiolan Lämpöön. Lauran vastuulle tuli pihahuollon tehtäviä Kivenlahden alueella ja samalla hän pääsi tutustumaan myös muihin kiinteistönhuoltotehtäviin.

Koko ikänsä Tapiolassa asuneelle Lauri Ahtolalle Tapiolan Lämpö oli tuttu yritys katukuvasta ja kiinnostus erilaisiin koneisiin ja kokemus niistä sai hänet hakemaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen kesätöitä pihahuollosta. Työ löytyikin kotikulmilta, kun Lauri sai vastuulleen alueen Pohjois-Tapiolasta.

Vaikka työssä on ollut paljon tuttujakin asioita, niin molemmille kesätyö on ollut myös oppimispaikka. Lauri kertoo oppineensa kesän aikana paljon omien aikataulujen suunnittelua ja töiden järjestelyä. Oma alue on omalla vastuulla ja töiden järjestys pitää suunnitella myös sää huomioiden. Nurmikon leikkaaminen kauniilla säällä onkin Laurin suosikkityö. Ainoana harmina Lauri mainitsee koneiden rikkoutumisen joskus, mutta siihenkin on saanut apua nopeasti.

Laurakin on saanut työskennellä itsenäisesti. Kitkemisen, nurmikonleikkuun ja muun ympäristön siistimisen lisäksi hän on kesän aikana päässyt myös huoltotöihin ja oppinut uutena asiana LVI-suodattimien vaihdon. Suodattimia vaihtaessa tuli eteen myös kesän eniten jännittänyt asia: ihmisten asuntoihin meneminen. Huoltomies menee yleensä asuntoihin silloin kun asukas ei ole paikalla ja hänen on kunnioitettava ihmisten yksityisyyttä, vaikka koskaan ei voikaan tietää mitä asunnosta löytyy. Harjoittelu ja kokeneen parin kanssa toimiminen on tuonut varmuutta tehdä töitä myös yksityisessä tilassa julkisten tilojen lisäksi ja Laura odottaakin pääsevänsä tekemään erilaisia pieniä huoltotehtäviä.

Molemmat kesätyöntekijät kiittelevät erityisesti työyhteisöä. Apua saa aina kun kysyy ja tunnelma työporukassa on rento ja kannustava. Perehdytys töihin on ollut riittävä ja kumpikin tulisi mielellään uudelleenkin töihin Tapiolan Lämpöön. Lauran saattaakin nähdä koulujen loma-aikoina Kivenlahdessa viheralueiden syyspuuhissa tai lumitöissä.

Ensi vuoden kesätyöpaikat tulevat hakuun taas keväällä. Avoimia työpaikkoja voit katsoa rekrytointisivuiltamme.