Ajankohtaista

Tapiolan Lämpö -konserni on luopunut glyfosaatin käytöstä

Glyfosaatti on Suomen yleisin rikkakasvimyrkky. Sen ja muiden rikkakasvien torjunta-aineiden syöpävaarallisuus on tullut esiin kansainvälisen syöväntutkimuslaitos IARC:n julkaisemassa raportissa. Koska kaikki tutkimukset ei tue tätä väitettä, on torjunta-aine saanut EU:n kemikaalivirastolta myyntiluvan ainakin vuoteen 2022 saakka. Yhdysvalloissa on jo kaksi tuomioistuinta kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että suosittu torjunta-aine on ollut syypää syöpään.

Tapiolan Lämpö -konserni on tehnyt päätöksen, että se korvaa Roundupin ja muiden glyfosaattia sisältävien torjunta-aineiden käytön muilla turvalliseksi todetuilla torjunta-aineilla ja menetelmillä. Kiisteltyä torjunta-ainetta ei ole käytetty Tapiolan Lämpö -konsernin hoitamilla pihoilla enää viime vuoden jälkeen.

Tänä vuonna rikkakasveja on torjuttu pelargonihapolla, joka on luonto- ja eläinystävällinen ja se on biologisesti hajoavaa. Aineen käytössä ei tarvitse huomioida myöskään varoaikaa eli käsiteltyjä alueita voi turvallisesti käyttää heti aineen kuivumisen jälkeen. ”Pelargonihapon torjuntateho on kokemuksemme mukaan noin 80% glyfosaattiin verrattuna eli kuitenkin oikein hyvä”, kertoo yksikönpäällikkö Katja Sebelja.