Ajankohtaista

Tapiolan Lämmön ja Espoon kaupungin yhteishanke käynnistyy

Espoon kaupunki päättänyt kunnostaa Tapiolan uimahallin yhteydessä sijaitsevan lasten kahluualtaan käyttökuntoon tulevaksi kesäksi. Kunnostustyöt alkavat toukokuun aikana. Kahluualtaan käyttöönotto edellyttää oman vedenpuhdistusjärjestelmän rakentamista, koska aiemmin altaalla ja uimahallilla on ollut yhteinen vesikierto. Kahluualtaan lisäksi alueella sijaitsevan katsomon puuosat kunnostetaan, ja alueen yleisilmettä kohennetaan. Hanke toteutetaan Espoon kaupungin ja Tapiolan Lämmön yhteishankkeena. Tapiolan Lämpö on mukana rahoittamassa hanketta ja toteuttamassa projektia.

”Hanke on hieno osoitus siitä, kun tahtoa löytyy, niin asiat saadaan hyvällä yhteistyöllä nopeasti rullaamaan. Tapiolan Lämmöllä ja Tapiolalla on pitkä yhteinen historia. Meille on kunnia-asia olla mukana tässä hankkeessa ja saada tuottaa iloa kaikille alueen lapsiperheille”, toimitusjohtaja Karel Nieminen toteaa.

Tiedote asiasta Espoon kaupungin sivuilla>>

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Karel Nieminen, p. 040 768 5594